Näinkö meillekin sitten kävi,
minä ajattelen ensimmäisenä
perjantai-iltana
kun tulet hakemaan tyttöä
Minä pelkäsin, vapisin koko päivän,
lakkaamatta,
ajattelin vain, miltä se mahtaa tuntua
jäädä ensimmäisen kerran
yksin eteiseen
katsomaan teidän peräänne
tietäen,
että nyt meillä on vain hänet
Hänet, tyttäremme,
ja yritämme luovia hänen parhaakseen,
vaihdamme vain muutaman sanan
ettemme romahda
En katso sinuun,
vaan jonnekin ohi,
käännyn toisaalle
ja tolkutan itselleni:
älä näytä katkeria kyyneliä hänen lähellään
Hänen, tyttäremme
Ja kun ovi sulkeutuu,
kun huone on tyhjä sinusta
ja asunto avuttoman vaiti
ilmassa vielä lapsen naurun tuntu
minä lysähdän alas
ja vasta monen kuluttavan hetken jälkeen
kerään itseni lattialta
Henkeäni haukkoen
mietin:
kohta sinä, pieni, et enää naura
et enää sitten, kun sinä ymmärrät
Mutta sen sinä ansaitset, sen me olemme velkaa,
että saat ymmärtää hiljalleen,
pienen palan kerrallaan
tiistai, 21. marraskuu 2006
Kommentit